Metsän keskellä vanha talo

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut vanhoista autioista taloista ja lukijani saattaa muistaa että olen niihin erityisen viehättynyt. Tosin joskus on tullut omituisen epämiellyttävä olo pihamaalla mutta niin on käynyt vain harvoin ja silloin tutkimusretkeni ei ole kestänyt kovinkaan kauan.

Metsästäjä otti minut mukaansa suojausoperaatioon kun eräs metsän omistaja oli löytänyt jonkin metsäkanalinnun pesän. Metsäkanalintuja on ollut näinä vuosina huolestuttavan vähän ja nyt Keski-Suomi aloitti projektin nimeltä Sadan pesän savotta – haaste Keski-Suomen metson ystäville.

Keski-Suomen Metsoparlamentti juhlii Suomi 100-juhlavuotta pesiensuojauskampanjalla. Metsäkanalinnuilla on takana kolme epäonnistunutta lisääntymiskautta, joten jokainen onnistunut pesintä on nyt arvokas.

Pesä osottautui metson pesäksi ja sieltä lähtikin metsokoppelo lentoon jota en tietenkään ehtinyt kuvata. Yritimme tehdä suojauksen nopeasti ettei munat olisi joutuneet kauan olemaan ilman emon lämpöä. Suojauksen tarkoitus on pitää ketut ja supikoirat loitolla sinisillä nauhoilla ja saippuan hajulla (jota veistelimme ympäriinsä). Suojaukseen on tehty erillisiä paketteja joka sisältää ohjeet, lankaa, nauhaa ja saippuaa. Toivottavasti edes muutama pesä säilyy tällä konstilla.

Tällä samaisella reissulla Metsästäjä vei minut katsomaan erästä vanhaa autiota taloa. Sen rosoinen kauneus hurmasi minut täysin ja minun piti saada koluta joka nurkka pihamaalta, joka oli myös niin upea tai siis ainakin voisin kuvitella kuinka upea se olisi jos siitä pidettäisiin huolta.

Elämisen jäljet olivat ruostuneet mutta tunnelma pihamaalla oli jostain syystä hyvin erikoinen ja positiivinen 🙂

Pihan puu oli hieman kasvanut ajan saatossa.

Pihakaivoonkin piti kurkata.

Vanha sauna pilkotti puitten takaa.

Nyt puut pilkottavat saunasta.

Saunan lähellä oli pieni viehättävä lampi joka oli osittain vielä jäässä.

Lampeen laski uskottamattoman kirkasvetinen puro jonka pohjalla oli ”kultaa”. Ikivanha kaatunut puu kasvatti lukemattomia kääpiä.

Tämä talo lumosi minut täysin huolimatta romahtaneesta verannasta ja ränsistyneistä piharakennuksista. Juuri ennen lähtöä löysin rappujen vierestä kuivien lehtien seasta pilkottavan sinivuokon ja aivan kuin se olisi kruunannut tämän kokemuksen. Hetken ehdin miettiä että voisinko viedä sen juurineen ja kasvattaa omaan pihaan kun… uskokaa tai älkää, aivan kuin ikkunaan olisi koputettu! Jätin siis kukan siihen mihin se kuului 🙂

Tämä talo ja sen taika lumosi minut aivan tyystin ja pyysinkin Metsästäjää tuomaan minut sinne taas kun tuomet kukkivat ja kaikki on vihreää. Voin vain kuvitella millainen pihamaa on silloin ja ehkä saan ”luvan” vaikka pulahtaa pieneen metsälampeenkin 🙂

 

Advertisements

14 kommenttia artikkeliin ”Metsän keskellä vanha talo

  1. Jokin kumma viehätys autiotaloissa tosiaan on. Sitä miettii, minkälaisia ihmisiä niissä on joskus asunut. Maaseutu on noita pullollaan, mutta Helsingissäkin on tunnettu Kruunuvuori, jonka rakentamista on suunniteltu pitkään. Kun kaupunki ei ole sitä kaavoittanut, niin omistaja on antanut jo kymmeniä vuosia alueen lukuisten huviloiden ränsistyä ja lahota. ”Termiitit” ovat viimeistelleet tuhon ja polttaneet monet talot. Nyt loputkin ovat romahtamispisteessä.

    Tykkää

  2. Aivan mahtava löytö tuo paikka! Minäkin tykkään juuri tuollaisista. Onneksi maltoit ottaa kuvia monenlaisista yksityiskohdistakin. Tuo on ollut hieno talo joskus. Ja mainiosti arkisen elämisen jälkiä on vielä näkyvissä. Ihan uusi asia puolestaan oli mulle tuon kanalintujen pesien turvaaminen. Se on hyvä projekti, vaivaa se tosin vaatii niiltä jotka siihen ryhtyy. Mutta varmaan siihen rupeavatkin juuri ne, jotka muutenkin metsässä liikkuvat. Hyviä kevätpäiviä sinne teille:)

    Tykkää

    • Se on kyllä hieno paikka kaikesta huolimatta.
      Mielenkiintoinen oli myös tuo pesäsuojausoperaatio. Nyt se metsänomistaja ei saa tulla kuin vasta kesäkuussa jatkamaan puunkaatohommia mutta hänelle se sopii hyvin. Toivottavasti muutkin metsänomistajat ovat suopeita tässä asiassa. 🙂

      Tykkää

  3. Vanhoissa taloissa on ihan oma viehätyksensä. Meidän lähelläkin on muuten tuollainen puu joka kasvaa auton renkaasta… ja kyllä täälläkin on jokunen vanha autio talo, joskus olen kuvaakin niistä ottanut. Mukavia lämmenneitä päiviä!

    Tykkää

    • Puu on kasvanut kovasti sitten renkaan laiton jälkeen 🙂 Useissa vanhoissa taloissa on mielestäni hyvät energiat mutta joskus on tuntunut myös ahdistavalta, tosin harvoin mutta mistä lie sekin johtuu.
      Iloa kevääseen ❤

      Tykkää

  4. Arvaa mitä? Just perjantaina töihin ajaessani sinua mietin ja sitten löysinkin mielenkiintoisen päivityksesi juuri samana päivänä! Yritin kännykän kautta kommentoida, mutta sepä ei lähtenytkään. Siispä turvaudun nyt pöytäkoneeseen ja kiitän kivoista kuvista. Onnellista sunnuntaita Sinulle ja Metsästäjälle!

    Tykkää

    • Hih, minäkin ajattelin sinua samana päivänä kun mietin sitä reittiä sinne teillepäin että mistähän sinne nyt kuljetaan tietyön takia?
      Kiva että tykkäsit kuvista 🙂 Iloa kevääseen ❤

      Tykkää

  5. Ihanat kuvat ja hieno paikka. Laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Keitä siellä on asunut? Miksi eivät asu enää? Miksi paikka on hyljätty? Miltä pihapiiri näyttäisi hoidettuna?
    Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

    Tykkää

    • Juuri tuollaisia sitä miettii usein käydessä tuollaisilla autioilla taloilla. Tämä paikka oli erityisen kaunis, nautin kovasti siellä ”kolutessa” pihamaata 🙂
      Iloa kevääseen ❤

      Liked by 1 henkilö

  6. marianna sanoo:

    Voi miten kiva postaus – autiotalot ovat mielenkiintoisia ja hurmaavia.
    Kukahan tuolla on asunut?

    Hyvää viikkoa sinne teille ❤

    Tykkää

    • Kiva että tykkäsit postauksesta (joita on niin harvoin enää minulta ilmestynyt)
      Tämä paikka kauniin pihapiirin ympäröimänä oli erityisen viehättävä. Se pieni lampi ja puro olivat ihan taianomaisia. Paikka pitää ehdottomasti nähdä myös kesäaikaan 🙂
      Iloa kevääseen ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s