Piknikiltä talviunille

(Tämä blogikirjoittelukin taitaa olla melkein kuin talviunilla!!) Tämä postaus kertoo kuitenkin kuinka päätin ajokauden Bonnien kanssa. Moottoripyörät lähtivät lokakuun alkupuolella talviunille vaikka kuinka yritin sitä viivyttää. Iltapäivisin lämpötila nousi hetkeksi sellaisiin lukemiin että pääsi pikku lenkille mutta niin vain sitä oli luovutettava ja laitettava pyörät talvisäilöön.

Tein Bonnien kanssa pienen piknik-retken

imwk8279

img_6553

syksyn viimeisen ajelun kunniaksi ja kävimme Keski-Suomen ainoalla myllymuseolla Uitamonkosken Myllyllä Multialla,

img_6441

img_6434

josta olen aiemminkin postannut:

Kevään ensimmäiset ilometrit japanilaisittain

Moottori käyntiin ja menox

Myllypiha ja vanhat rakennukset ovat todella viehättäviä lukuunottamatta päärakennusta joka on todella ränsistynyt ja nyt siellä oli tehty ilkivaltaakin. Sisään oli murtauduttu, ikkunoita rikottu ja tavaroita heitelty ympäriinsä. En viitsinyt ottaa edes kuvia kun näky oli niin ikävä.

img_7058

img_7060

img_6565

Näin päättyi tämän vuoden ajokausi hieman nostalgisissa tunnelmissa. Päivä oli kaunis ja Bonnien kanssa piknik oli mukava joten ihan hyvillä mielin Bonnie lähti talviunille ja minä taas odottamaan ihanaa talvea ❤ ❤ ja sen tuomia rientoja 🙂

img_6554

img_6556

Paluumatkalla kävin vielä kurkistelemassa erään autiotalon pihapiiriä ja ikkunoita. Jotenkin tämä pieni talo kiinnittää huomioni aina siitä ohi ajaessani. Se on niin yksinäinen ja aivan kuin se kutsuisi pysähtymään ja kuuntelemaan sen tarinaa.

img_6507

Ikkunasta katseli edellenkin liuta pieniä nukkeja ohikulkevaa elämää niinkuin ovat jo vuosia sieltä katselleet.

img_6508

img_6514

Kenties ensi keväänä sen aitan seinustalla olevaan lintukotoon (kenties katollekin) muuttaa uusia asukkaita ja elämä jatkuu pienen autiotalon pihamaalla. Taidanpa käydä kurkkimassa siellä taas ensi keväänä 🙂

img_6592

Niin ja käyn kyllä kurkkimassa myös Teidän ihanien blogejakin aina kun siihen aikaa löydän ja yritän välillä laittaa tännekin jotain luettavaa. Käythän katselemassa 🙂

Lukemisiin 🙂

 

 

 

Mainokset