Botniaring on Etelä-Pohjanmaalla, Kurikan Jurvassa sijaitseva moottorirata jossa oli toukokuun loppupuolella upeat Classic Race-kisat. Vanhoja kaksipyöräisiä ja sivuvaunullisia sekä vauhtia. Sinne siis ja kelikin suosi kaiken toukokuun kylmyyden keskellä auringolla ja lämmöllä.
Eri sarjoja oli vaikka mitä ja varikolla tunnelma oli mukavan leppoisa.
Kilpailijoilla riitti kaikenlaista touhua ja tohinaa.
Ja välillä vähän päänvaivaakin…
Kyllä olin taas elementissäni kun näin kaikenlaisia upeita ja nopeita kilpureita 🙂
Norja-fani ollut taas asialla… Hmmm… mikäs siellä ollessa… ;D
Ja itse kilpailut. Siis kyllä ne menivät lujaa. Valokuvaus tuotti hieman hankaluuksia mutta tuli niistä joistakin ihan painokelpoisia. Suurin osa kuvista oli kuitenkin jotenkin outoja kun niissä näkyi vain takapyörä jos sitäkään… 😀
Ruutulipun jälkeen aina sarjojen kolme parasta kurvasivat varikkopilttuuseen ja pyöriä oli siinä sitten hyvä pällätä ja valokuvata keltaisen nauhan toiselta puolelta 🙂
Sivuvaunullisten meno oli kyllä myös päätähuimaavaa. Ensin intoilin että oispa mukava päästä kyytiin mutta kun kilpailijat tulivat ensimmäiseen mutkaan niin Metsästäjä kysyi että vieläkö olisi mukavaa olla kyydissä? Tuossa vaiheessa en varmaankaan enää edes olisi kyydissä vaan pikemminkin jossakin penkalla.
Voi jee että oli mukavat kisat. Vauhtia ja huimaa menoa 🙂 Botniaringille taas joskus uudestaan, kyllä vain.
Jos haluat vielä katsella vanhoja kilpureita ja lukea juttuni Pyynikin Muistoajoista, sen löydät täältä:
Olen joskus aiemminkin kirjoittanut vanhoista autioista taloista ja lukijani saattaa muistaa että olen niihin erityisen viehättynyt. Tosin joskus on tullut omituisen epämiellyttävä olo pihamaalla mutta niin on käynyt vain harvoin ja silloin tutkimusretkeni ei ole kestänyt kovinkaan kauan.
Metsästäjä otti minut mukaansa suojausoperaatioon kun eräs metsän omistaja oli löytänyt jonkin metsäkanalinnun pesän. Metsäkanalintuja on ollut näinä vuosina huolestuttavan vähän ja nyt Keski-Suomi aloitti projektin nimeltä Sadan pesän savotta – haaste Keski-Suomen metson ystäville.
Keski-Suomen Metsoparlamentti juhlii Suomi 100-juhlavuotta pesiensuojauskampanjalla. Metsäkanalinnuilla on takana kolme epäonnistunutta lisääntymiskautta, joten jokainen onnistunut pesintä on nyt arvokas.
Pesä osottautui metson pesäksi ja sieltä lähtikin metsokoppelo lentoon jota en tietenkään ehtinyt kuvata. Yritimme tehdä suojauksen nopeasti ettei munat olisi joutuneet kauan olemaan ilman emon lämpöä. Suojauksen tarkoitus on pitää ketut ja supikoirat loitolla sinisillä nauhoilla ja saippuan hajulla (jota veistelimme ympäriinsä). Suojaukseen on tehty erillisiä paketteja joka sisältää ohjeet, lankaa, nauhaa ja saippuaa. Toivottavasti edes muutama pesä säilyy tällä konstilla.
Tällä samaisella reissulla Metsästäjä vei minut katsomaan erästä vanhaa autiota taloa. Sen rosoinen kauneus hurmasi minut täysin ja minun piti saada koluta joka nurkka pihamaalta, joka oli myös niin upea tai siis ainakin voisin kuvitella kuinka upea se olisi jos siitä pidettäisiin huolta.
Elämisen jäljet olivat ruostuneet mutta tunnelma pihamaalla oli jostain syystä hyvin erikoinen ja positiivinen 🙂
Pihan puu oli hieman kasvanut ajan saatossa.
Pihakaivoonkin piti kurkata.
Vanha sauna pilkotti puitten takaa.
Nyt puut pilkottavat saunasta.
Saunan lähellä oli pieni viehättävä lampi joka oli osittain vielä jäässä.
Lampeen laski uskottamattoman kirkasvetinen puro jonka pohjalla oli ”kultaa”. Ikivanha kaatunut puu kasvatti lukemattomia kääpiä.
Tämä talo lumosi minut täysin huolimatta romahtaneesta verannasta ja ränsistyneistä piharakennuksista. Juuri ennen lähtöä löysin rappujen vierestä kuivien lehtien seasta pilkottavan sinivuokon ja aivan kuin se olisi kruunannut tämän kokemuksen. Hetken ehdin miettiä että voisinko viedä sen juurineen ja kasvattaa omaan pihaan kun… uskokaa tai älkää, aivan kuin ikkunaan olisi koputettu! Jätin siis kukan siihen mihin se kuului 🙂
Tämä talo ja sen taika lumosi minut aivan tyystin ja pyysinkin Metsästäjää tuomaan minut sinne taas kun tuomet kukkivat ja kaikki on vihreää. Voin vain kuvitella millainen pihamaa on silloin ja ehkä saan ”luvan” vaikka pulahtaa pieneen metsälampeenkin 🙂
Viime viikon lopulla oli taas perinteinen Keski-Suomen MP-näyttely ja tulihan siellä sitten taas poikettua synttärikahveilla ja siinä sivussa sitten pälläämässä moottoripyöriä.
Synttärikahvit tuli tuolla juotua viime vuonnakin jolloin mun Norton oli näyttelyssä mukana. Siitä voit halutessasi lukea täältä:
Kahvi oli sitten aika laihaa ja pulla kuivaa vaikka se näyttikin tiskin houkuttelevimmalta käntyltä. Mutta näillä mentiin. Metsästäjä olis kyllä vienyt mut ”parempaankin” kahvilaan mutta minä jääräpäisesti halusin synttärikahvit juuri tuolla. No sitä saa mitä tilaa ;D
Näyttelyssä on tapana äänestää suosikkipyörää ja kuinka ollakaan, minä äänestin tällaista cafe racer-kaunotarta. Lopputuloksissa tämä upea ilmestys sijoittui sijalle 18.
Tuli siellä kuvattua vähän muutakin 😉
Tässä myös mun makuuni oleva Triumph Truxton 900 joka oli myös myytävänä mutta jääköön nyt… 😉
Tämä osasto oli jälleen mun lemppari joka ei liene mikään yllätys.
Olihan siellä kaikkea hömpänpömppääkin mutta näyttelyhän tässä kyseessä olikin.
Tricati Dumph
Ja entäs tämä?
Ei ollu ihan mun makuun mutta kukin taklaa tyylillään.
Näillä minäkin saattaisin pysyä pystyssä 😉
Nämä upeat nahkahatut oli ikuistettava! Tässä on sitä ”jotain” 🙂
Merkkejäkin löytyi ja muutama lähtikin mukaani.
Mutta pinssiosasto oli aika suppea. Kyllä siellä kaikkee muuta krääsää oli ihan riittävästi.
Marlon Brandokin oli tuonut pyöränsä näytille.
Ulkona oli taitavia poikia pyöriensä kanssa. Tässä hypätään narua 😀
Näin taas vanhettiin yksi vuosi lisää ja ajokausi sai vähän tuulta purjeisiin. Tämä muija päräyttää pyörän käyntiin pääsiäisenä joten siitä se taas lähtee. 🙂
Metsästäjällä oli joku Suomen pystykorvakoiriin liittyvä tilaisuus Ähtärin Hotelli Mesikämmenessä ja hän keksi että voisin lähteä mukaan ja sillä aikaa kun hän on koiratilaisuudessa niin minä voisin käydä eläinpuistossa ja sehän passasi minulle oikein.
Olen joskus aikaisemmin käynyt Ähtärin eläinpuistossa kerran mutta siitä on jo aikaa n.20-25 vuotta.
Eläimet olivat virkeän ja hyväntuulisen oloisia. Toivottavasti niillä on siellä edes suhteellisen hyvä olla. Minä en kovin perusta noista eläintarhoista kun mielestäni eläinten kuuluu olla vapaana mutta turvapaikan saaneilla eläimillä asia onkin sitten jo toinen. Parempi tarhassa kuin salametsästäjien armoilla.
Ähtärin etiikkaa en tiedä enkä ala sitä tässä setvimäänkään mutta toinen juttu minkä ymmärrän ja toivoisin olevan mahdollista on se että jos joku eläin on haavoittunut tai muuten kykenemätön selviämään luonnossa niin se saisi paikan tarhasta siksi aikaa että se on valmis palaamaan luontoon.
No joka tapauksessa tässä on joitakin otoksiani kierrokseltani. Kuvasin varmaan kaikki mahdolliset eläimet mitä näin mutta en niitä tähän laita, käykääpä itse katsomassa 🙂 Paikkahan on mukava päiväretkikohde niin lapsille kuin aikuisillekin.
Tämä uros lumileopardi oli aika vekkuli. Se pesi ensin tassunsa ja lähti häntä luimussa riiamaan naarasta joka istui pesäkodin ovella.
Uros luimuili aikansa ja rohkaistui sitten, ei kun menoksi! Kaunis morsian kun odottelee tuolla ja on kevät ja kaikki!
Niin se lähti reippain askelin ja sai kuin saikin suukon morsiameltaan 😉 ❤ Voi sitä rakkautta mutta – mitähän toi ”nahkahousu” tuolla töllää ja kuvaa? Eikö se ole ennen nähnyt kun pussataan?
Ilves on mun yksi lempparieläin jota en ole vielä luonnossa onnistunut näkemään. Tämä ilves ei minusta piitannut kun oli tärkeämpääkin tekemistä.
Susiaitauksen lähellekään ei päässyt erään taannoin ikävän seuraamuksen vuoksi mutta pitkällä putkella sai ihan hyviä otoksia. Susilla oli lepohetki menossa mutta myöhemmin kun olin karhujen luona niin alkoi kuulua suorastaan kauheaa ulvontaa susien suunnalta. Mikä lie tappelu siellä oli käynnissä?
Sarvipäät ovat niin kauniita ja jotenkin jopa eteerisiä. Nämä ovat täpläkauriita ja niiden vasat näyttivät Disneyn Bambilta.
Poroista halusin julkaista tämän kuvan koska jotenkin se vaan tuntui niin sopivalta kun poroaitauksen kohdalla alkoi huikea lumisadekuuro. 🙂
Suoraan sanottuna mua säälitti pöllöt ja muutkin linnut kun niillä on niin pienet tilat lentää joten en kommentoi tästä tämän enempää 😦
Vinsentti on aikamoinen möhkö.
En oikein päässyt selville kuuluuko tämä takini vuohien vai härkäeläinten sukuun? Oli mikä oli mutta joku sorkkaeläin se kuitenkin on. Takini.
Ahmakin oli vekkulilla päällä. Sillä oli paljon touhua ja sitten se lähti köllimään. Ai kun on mukavaa 🙂
Pikkupandat olivat myös leikkisällä päällä.
Kettu on myös yksi mun lempparieläin. Tämäkin kävi pesämökillä vähän naarasta riiamassa mutta suukkoa se ei saanut. Vain äkäisen murahduksen.
Karhunpoika esitteli taitojaan puussa.
Mutta alastulo ei mennytkään ihan nappiin ja se juuttui hetkeksi oksaan ja joutui sumplimaan uudestaan miten sieltä selvitään alas.
Emokarhu kiipesi kukkulan kuningattareksi ja nautiskeli kevään tuoksuista.
Sulho oli yksin toisessa aitauksessa kaivaten morsiantaan. Kevät ja kaikki ja se leopardikin sai suukon!
Hiihto on mun yksi lemppariharrastukseni ja myös sen seuraaminen. Tänä vuonna päästiin seuraamaan paikan päällä kolmet kisat jotka ei ihan ”pelkkää” kisailua olekaan vaan totista totta ja hurjaa traagista kamppailua.
Aloitimme lähiseudun SM-hiihdoista Keuruulta josta jo mainitsinkin aiemmassa postauksessa.
Sitten tuli se huipennus kun Joulupukki järjesti meille liput Lahden MM-kisoihin ❤
Ja niin kisapipo päähän ja menoksi. Päivän kilpailumatkoina oli naisten (7,5 km + 7,5 km) ja miesten (15 km + 15 km) skiathlon jossa ensin hiihdetään perinteistä ja sitten vaihdetaan sukset ja hiihdetään vapaalla tyylillä. Mäkihyppyäkin oli mutta sitä emme jääneet enää katsomaan kun olisi paluu mennyt niin myöhään. Ehdimme kotiin katsomaan sitä telkun ääreen.
Tunnelma on usein hieno telkkarin ääressäkin mutta stadionilla se on ihan huikea.
Päivän voittajat olivat Norjan Marit Björgen ja Venäjän Sergei Ustjugov. Krista Pärmäkoski toi hopeaa ja voitte vain kuvitella mikä tunnelma oli stadionilla! ❤ ❤ Kyllä oli tunteet pinnassa ja tippa linssissä 🙂
Tässä voittaja Sergein tyylinäyte.
Miesten hopeaa vei kovan kamppailun ja epäonnisten sattumuksien jälkeen Martin Johnsrud Sundby.
Pronssikamppailu olikin sitten vielä hurjempaa ja sen nappasi Norjan Finn Hågen Krogh. (hieno nimi, Finn!)
Päivän paras suomalainen mies oli Lari Lehtonen, sija 9, hienoa! Matti Heikkisen sijoitus oli 18.
Screeniltä näki lähikuvaa! 🙂
Huonolaatuiset kuvat on kännykällä otettuja. Se ei tykkää zoomailusta ;( Mulla oli mukana myös järkkäri ja räpsin sillä innoissani ”hienoja” kuvia kunnes huomasin jonkin tekstin ruudulla. Siinä luki: ei muistikorttia. Voi ei minua hölmöä! Vaan ei hätää, muistin että muistikortti on lompakossani 🙂 Mutta voih! Lompakkoni oli autossa parkkipaikalla! Voi minua hölmöä! Lahden MM-kisat, hyvät paikat ja minä unohdin muistikortin autoon! Olin tarvinnut muistikorttia käsitellessäni kotona kuvia enkä muistanut sitä laittaa takaisin kameraan. Niin ja kaikenkukkaraksi laskiaispullat repussa olivat eläneet omaa elämäänsä ja koko reppu kameroineen oli kermavaahdossa. Voi minua! Mutta kisat oli hienot kaikesta huolimatta 🙂
Sukset ojossa. Kelpais kyllä mullekin!
Näitä kuvia oli sitten hieno katsella telkkarista! Hyvä Iivo!
Sitten taas kisapipo päähän ja kohti Kontiolahtea. Suomihan sai kevään maailmancupin ampumahiihtokisat Kontiolahdelle jotka piti olla Venäjällä mutta erinäisistä liika-annostuksista johtuen kisat siirrettiin Kontiolahdelle.
Tunnelma oli sielläkin mahtava vaikka meidän Kaisalla ei mennytkään ihan nappiin tällä kertaa.
Miesten suurella ennakkosuosikilla, Martin Fourcadellakaan ei mennyt ihan kutiinsa.
Ampumapenkalla jännitys tiivistyy kun siellä ampuillaan huteja vaikkei pitäis 😉
Naisten ennakkosuosikilla Laura Dahlmeierilla piti kutinsa, tälläkin kertaa.
Päivän voitto miesten takaa-ajossa meni myös Saksaan Arnd Peifferille.
Kisojen päätyttyä alkoi aikamoisen hidas paluumatka. Parkkipaikoille oli käveltävä pari kilometriä ja ruuhka oli aikamoinen. Alkumatkan autoilun kaksi ensimmäistä kilometriä kesti yli tunnin. Mutta pikkuhiljaa päästiin väljemmille vesille jossain Joensuussa.
Yöpaikaksi olin varannut meille huoneen Valamon luostarista jonne saavuimme illansuussa.
Aamiaisella ei ollut mitään kiirettä minnekään, massu täyteen ja sitten kotia kohti.
Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Seuraavia kisoja odotellessa. 🙂
Retkeily on mun mielestä ihanaa mihin tahansa vuoden aikaan, se on varmasti tullutkin jo lukijoilleni selväksi 🙂 Mutta talviretkeily on vielä jotenkin erityisempää. Liekö johtuu siitä että rakastan talvea yli kaiken vai siitä että silloin ei retkeillessä häiritse itikat!
Tänäkin talvena on tullut retkeiltyä niin lähimaisemissa kuin vähän kauempanakin. Jää on ollut yksi suuremmoinen elementti joka on korostunut tänä talvena vähäisen lumen ja vesikelien myötä. Tässä joitakin kuvia jo tutuksi käyneiltä retkikohteilta joissa jää on merkittävässä asemassa.
Hitonhauta on yksi joka kevättalven lempparikohteista. Se on joka vuosi aivan eri näköinen ja värinen. Tällä kerralla jääseinämät hohtivat vihreänä. Hieman oli tullut edellisenä yönä lunta joka peitti osittain jäänpinnan.
Kalliossa on luola jonka eteen oli rakentunut jääportti.
Pieni lampi/lätäkkö rotkon pohjalla oli umpijäässä mutta jää oli pohjaan saakka aivan peilikirkasta ❤
Aiemmista Hitonhauta-retkistä voitte halutessanne lukea täältä:
Paluumatkalla näin suuria jälkiä metsässä ja arvelin niiden kuuluvan karhulle mutta Metsästäjä oli jo ehtinyt loikkia ties minne eikä kuvistani päätellen uskonut juttujani karhusta. Höh, niinkuin minä en tietäisi millaiset jäljet karhulla on. Putsattuani edellisyön lumet pois jäljestä, löytyi sen alta jopa kynsien koloja!!! Minä kyllä tiedän!
Karhuteemalla siis jatketaan retkeilyä. Karhunahas on myös aivan ihastuttava retkipaikka josta myös olen kertonut aiemminkin täällä:
Karhunahtaalla on myös pieni kallionjyrkänne ja sen alapuolella pieni lampi. Sen seinämät ovat myös aivan upeasti jäätyneet ja lähistöllä sijaitsee pieni koski joka pauhusi jäämassojen keskeltä.
Lähistöltä löytyy myös pieni hirsimökki ja viehättävä sauna. En tiedä kenelle ne kuuluvat mutta näyttivät autioituneilta.
Metsässä katiskat olivat kuin tilataidetta konsanaan 🙂
Päijänteen jäällä on ollut myös ihanaa retkeillä milloin potkukelkalla, suksilla tai retkiluistimilla. Tämän saaren, johon johtaa aurattu jäätie, nimi on hienosti Konjakki. Se on Jyväskylän Järvipelastusseuran tukikohta.
Päijänteen jäällä on tilataidetta vähän siellä sun täällä 🙂
Evästys ja nuotiotuli on aina yksi retkeilyn tärkeistä toimista. Päijänteen rannoilla ja saarissa nuotiopaikkoja on riittämiin 😉
Talviretkeily alkaakin olla jo lopuillaan ja alkaa kevätretkeily. Silloin mm. lintujen paluumuutto on yksi retkeilyn ihana kohokohta ❤
Höh, siitä on tasan kaksi kuukautta kun olen mitään tänne kirjoitellut mutta ilokseni olen huomannut että blogiani on silti käyty lukemassa ihan päivittäin ❤ Kiitos kaikille teille jotka ovat jaksaneet käydä kurkkimassa onko tullut mitään uutta ❤ ❤
En todellakaan ole saanut aikaan uusia postauksia ja nytkin laitan enemmän kuvia kuin sanoja.
Niin mitä mulle siis kuuluu? Talvi on mennyt hujauksessa ja olen nauttinut siitä kaikin tavoin paria flunssaa lukuunottamatta. Niin ja molemmista silmistä irtosi lasiainen, toinen siis repäisi verkkokalvoonkin reiän joten se piti paikkuuttaa silmäpolilla laserilla. Nyt on toisesta silmästä irtoamassa ja katsotaan tuleeko polikäynti taas. Ääk, mälsää!
Olen tietysti hiihdellyt mutta täällä ei ole paljoa päässyt siitä nauttimaan kun lunta on ollut niin vähän ja viimeisetkin ladut huonossa kunnossa joten luistimet ovat olleet nyt kovassa käytössä 🙂
Ja piti sitten suunnistaa Lappiin taas hiihtämään mutta sehän on aina niin mukavaa 🙂
Kelit vaihtelivat aurinkoisesta usvaiseen.
Usvassa hiihtäminen oli huisin jännittävää.
Pohjois-Ruotsin kautta kotiin.
Siellä oli mm. hauskan muotoisia latorakennuksia 🙂
Kotimaisemissa kun ei ole niin paljoa päässyt hiihtämään niin olen luistellut ja potkukelkkaillut kovasti.
Ja tietenkin retkeillyt. Talvi on mahtavaa retkeilyaikaa ❤
Olen niin hurahtanut valokuvaukseen että liityin Instagrammiin jossa toivottavasti myös sinä vierailet katsomassa kuviani ❤ Se onkin ehkä yksi syy miksi tämä blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle koska se Insta on vaan niin helppo eikä sinne kuvien lataaminen kestä edes kauan. Kiitokset Insta-ideasta kuuluu tänne: https://motoblogi.wordpress.com/ Kiitos Tommi!
Järkkäriä en kyllä ole oppinut käyttämään kunnolla enkä yleensä sitä jaksa missään kuljettaakaan joten minä räpsin puhelimellani kuvia ainakin toistaiseksi. Eihän sitä tiedä jos vaikka saisi vielä joskus uuden pikkuruisen kamerankin…
Laitan tähän muutaman talviotoksen ja tietenkin selfien 🙂
Ja karvalakki kirpparilta 🙂
Niin ja tämän vuoden ajokauden avasi taas tammikuussa perinteiset Rompepäivät ja minä tietenkin mukana 🙂 Ostokset jäivät muutamaan pinssiin ja kangasmerkkiin mutta päivän siellä sai taas mukavasti kulumaan tuttuja tapaillen ❤
Hyvää musaa on käyty kuuntelemassa myös mm. Erja Lyytistä 🙂
Eikä unohdeta Morfoa ❤ Morfo oli kirjoittanut Joulupukille että se haluaisi discopallon ja arvatkaapa mitä? No niin tietysti, kyllä Joulupukki lukee kaikki kirjeet ja niin sai Morfo oman discopallon joululahjaksi ❤
Morfo muuten voi oikein hyvin ja muistutan että siitähän tulee pian kolme vuotta kun se muutti luokseni! Eli ei mikään eilisen teeren etana ❤
Kevät tekee tuloaan kohisten ja talvisisustus katoaa mm. parvekkeelta ja ensimmäiset narsissit ovat jo ruukuissaan. Rakastan talvea mutta kyllä nyt jo odotan kevättä vaikka se tietääkin taas lisää vuosia itselleni 😉
Kippis keväälle!
Kävimme Metsästäjän kanssa ottamassa vähän ”ennakkoa” ensi viikonlopun Lahden MM-kisoja varten Keuruulla Hiihdon SM-kisoissa.
No hupsista, mikäs se on voittajan tuuletellessa 😀
Ja viikonloppuna kohti suurempaa… Hienoa, tuuletan!
Mutta tuosta voittamisesta tulee väkisinkin mieleen suorittaminen ja siitä taas eräs ärsyttävä asia 😦 Vaikka mun ei pitänytkään täällä pohtia niitä negatiivisia asioita mutta kerron nyt kuitenkin. Silloin kun minä liityin siihen Instagrammiin niin kerrottuani siitä eräälle tuttavalle, hän kysyi ensimmäisenä että kuinka paljon mulla on seuraajia! Silloin mulla iski se piru ja sanoin vaan että mene katsomaan. Mua sieppas, tiedän kyllä että monet siellä ovat saadakseen huimia määriä seuraajia/tykkäyksiä mutta minä en ole koskaan innostunut sellaisesta suorittamisesta. Minä tykkään kuvata ja se on nyt toistaiseksi paikka jossa julkaisen kuviani. Saatanpa joskus tehdä jonkun muunkin kansion nettiin jos siltä tuntuu. Tykätään niistä tai ei.
Ja samantapainen ilmiö toistuu taas pian keväällä. Aina joku kysyy kuinka paljon tuli hiihdettyä talven aikana tai syksyllä aina joku kysyy kuinka paljon tuli ajettua moottoripyörällä! Tai kuinka paljon vaelsit, meloit, pyöräilit ym. ym. Mua ärsyttää! Minä en laske kilometrejä, en! Mun ei tarvitse muistaa kilometrejä koska kyllä mun sydän muistaa ne mukavat hetket, muuta ei tarvita ❤ Minä teen asioita joista tykkään siksi että tykkään, en siksi että suoritan tai että haluaisin todistaa jotain itselleni tai muille. Yritän nauttia kaikesta kaikin siemauksin. Joskus nelikymppisenä harrastin hiihtoa suorittaakseni jotain? (en tiedä kyllä mitä) Lopputulos oli se että hiihdin itseni ylikuntoon, sydämen rytmi oli lenkille lähtiessä jo 160 ja lopussa 180. Verenmaku oli oikeasti suussa, se ei ole vain sanonta. Ja mikä kummallisinta, hiihtäminen ei ollut enää kivaa mutta nyt olen siitä jo vanhentunut ja ehkä hiukan viisastunutkin 😉 ja hiihtäminen on taas kivaa enkä ole sen jälkeen laskeskellut… ❤ Äh, mutta ärsytysasiat nyt pois ja takaisin tykkäämieni asioiden pariin…
Mitä sinulle kuuluu?
Ihanaa kevään odotusta sinullekin rakas lukijani ❤ Palaan jossain vaiheessa taas tännekin 🙂
Kävimme joulukuun alussa rakkaan ystäväni kanssa pikavisiitillä perinteisillä Tallinnan joulumarkkinoilla. Lähdimme matkaan Jyväskylästä bussikuljetuksella ja yön vietimme laivassa. Aamulla ihanan ja runsaan aamupalabuffetin jälkeen nousimme maihin mutta aikaa Tallinnassa meillä oli vain muutama tunti ennen laivan paluuta.
Niin siinä sitten yritimme juosta ”tärkeimmät” emmekä ehtineet oikeastaan juuri mihinkään 😉
Tallinnan perinteiset joulumarkkinat olivat reissun pääasiallisin syy ja siellä vietimmekin jonkun tovin.
Kovin ”jouluiselta” ei Tallinnassakaan tuolloin näyttänyt kun kova puuskittainen tuuli vihmoi tihkuvaa sadetta taivaalta. Tunnelma torilla oli kuitenkin leppoisa.
Ihastelin mm. kauniita kransseja,
lampaantaljoja, tietysti :),..
herkkuja, tietysti…
sekä iki-ihanaa karusellia johon teki niin kovasti mieli mennä mutta en kehdannut 😉
Niin kiire ei pidä olla etteikö kukkia ehdi ihastella ❤
Kiertelimme vähän siellä sun täällä…
mutta emme ehtineet nauttimaan Tallinnan Vanhasta kaupungista niin kuin pulut konsanaan 🙂
Minun tarkoitukseni oli ehdottomasti myös käynti Natura Siberica-liikkeessä ja hupsis tupsis, siinähän me yhtäkkiä seisoimmekin jo ovella 🙂
Minä olin ihan liekeissä ja olisin halunut kaiken sieltä … aaah! ❤
Kassillinen kuitenkin lähti mukaani sisältäen joululahjoja itselleni ja Metsästäjälle ❤
Metsästäjä saa mm. nämä ihanuudet ❤
Paluumatkalle lähdimme puolen päivän jälkeen. Merenkäynti oli aika hurja kovan tuulen vain yltyessä. Mulle tuli jo ihan yäk-olo 😉
Joulukuusi kotikokkien mieleen 🙂
Nautimme laivalla hyvän ruoan lisäksi hyvästä juomasta…
ja hyvästä musiikista vielä ennen satamaan saapumista.
Paluumatkalla koimme ikävän tilanteen kun bussimme törmäsi tietä ylittävään hirveen. Me matkustajat ja kuljettaja selvisimme säikähdyksellä mutta hirvi ei. Kotona Metsästäjän kanssa kilistimme menehtyneen hirven muistolle ❤
Marraskuun alussa teimme Metsästäjän kanssa pienen viikonloppureissun Itä-Suomeen. Ensiksi kävimme koluamassa Patvinsuon Kansallispuistoa. Blogiani seuranneet ehkä muistavatkin suuren rakkauteni soita kohtaan. Ja mitä isompi suo, sen parempi. Patvinsuo on todellakin suuri ja sen kiertämiseen pitäisi kyllä varata useita päiviä.
Patvinsuo oli myös uskomattoman kaunis ja hiljainen. Tähän aikaan vuodesta ei ollut ruuhkaa retkeilijöistäkään. Kuvittelin mielessäni millainen se on alkukesällä kun suopursut kukkivat!
Keli oli kuulas, muutama pakkasaste ja ensilumi oli satanut myös Patvinsuolle. ❤
Laavulle saavuttuamme aurinko painui jo horisonttiin ja läheiseltä lintutornista ehti vielä nähdä upean auringonlaskun.
Sitten olikin jo nälkä ja kahvit tulille. Olin väsänyt salaatit makkaran kera ja syksyn ensimmäiset joulutortut kahvin kanssa 🙂
Yösijan olimme varanneet Hotelli Pielisestä joka sijaitseen Lieksan Vuonislahdessa. Se oli vaatimaton hotelli mutta ihan käypä yöpymiseen. Ja mikä mukavinta, saavuttuamme pääsimme heti saunaan. Se teki terää retkipäivän päätteeksi. Iloinen yllätys löytyi myös saunaosastolta, siellä oli uima-allas. Ai että oli ihanaa 🙂
Aamulla runsaan aamiaisen jälkeen suunnistimme kohti Kolia. Kolilla onkin tullut käytyä jo useamman kerran mutta aina sinne on niin mukava palata. Ja sielläkään ei ollut tungosta turisteista tähän aikaan vuodesta.
Lumitykit oli täydessä toiminnassa tehden laskettelijoille lunta rinteeseen. Ilma oli sakeana lumisumusta.
Kotimatkalla ihailimme vielä jäätyviä Pielisen rantoja.
Valokuvausta varten piti pysähtyä myös mm. Polvijärvellä tien varrelta bongattuani vanhan ränsistyneen myllyn joka vaati ehdotonta tutkimusretkeä 🙂
Ja kävimme vielä Valamon Luostarissa syömässä että jaksoimme kotiin asti. Tietysti myös pari pulloa Valamon punaista juomaa kotiinviemisiksi lähti mukaan 🙂
Valamossa on aina niin maittavaa kotiruokaa tarjolla. Tässä salaatttia, uunimuikkuja, kasvispyöryköitä ja ohrasörsseliä 🙂 Valamon hapankaali ja kotikalja ovat kyllä niitä parhaita 🙂 Jälkiruoaksi kahvia ja iso kulhollinen omenapaistosta vaniljakastikkeen kera ❤ Ai että taas jaksaa 🙂
Varkauden kautta kotiin ihaillen auringonlaskua ❤
Kotiin päästyämme olikin jo pilkkopimeää ja illalla vielä lämmitimme saunan ja lasillisen Valamon punaista juomaa nassuun niin kyllä uni maittoi makoisasti 🙂
(Tämä blogikirjoittelukin taitaa olla melkein kuin talviunilla!!) Tämä postaus kertoo kuitenkin kuinka päätin ajokauden Bonnien kanssa. Moottoripyörät lähtivät lokakuun alkupuolella talviunille vaikka kuinka yritin sitä viivyttää. Iltapäivisin lämpötila nousi hetkeksi sellaisiin lukemiin että pääsi pikku lenkille mutta niin vain sitä oli luovutettava ja laitettava pyörät talvisäilöön.
Tein Bonnien kanssa pienen piknik-retken
syksyn viimeisen ajelun kunniaksi ja kävimme Keski-Suomen ainoalla myllymuseolla Uitamonkosken Myllyllä Multialla,
Myllypiha ja vanhat rakennukset ovat todella viehättäviä lukuunottamatta päärakennusta joka on todella ränsistynyt ja nyt siellä oli tehty ilkivaltaakin. Sisään oli murtauduttu, ikkunoita rikottu ja tavaroita heitelty ympäriinsä. En viitsinyt ottaa edes kuvia kun näky oli niin ikävä.
Näin päättyi tämän vuoden ajokausi hieman nostalgisissa tunnelmissa. Päivä oli kaunis ja Bonnien kanssa piknik oli mukava joten ihan hyvillä mielin Bonnie lähti talviunille ja minä taas odottamaan ihanaa talvea ❤ ❤ ja sen tuomia rientoja 🙂
Paluumatkalla kävin vielä kurkistelemassa erään autiotalon pihapiiriä ja ikkunoita. Jotenkin tämä pieni talo kiinnittää huomioni aina siitä ohi ajaessani. Se on niin yksinäinen ja aivan kuin se kutsuisi pysähtymään ja kuuntelemaan sen tarinaa.
Ikkunasta katseli edellenkin liuta pieniä nukkeja ohikulkevaa elämää niinkuin ovat jo vuosia sieltä katselleet.
Kenties ensi keväänä sen aitan seinustalla olevaan lintukotoon (kenties katollekin) muuttaa uusia asukkaita ja elämä jatkuu pienen autiotalon pihamaalla. Taidanpa käydä kurkkimassa siellä taas ensi keväänä 🙂
Niin ja käyn kyllä kurkkimassa myös Teidän ihanien blogejakin aina kun siihen aikaa löydän ja yritän välillä laittaa tännekin jotain luettavaa. Käythän katselemassa 🙂
60-luvun nahkahousut 